Ajattelin kertoa vielä teoriassa kuinka maalaan villaa. Väreinä käytän happovärejä ja ne tarvitsevat joko etikkaa tai sitruunahappoa kiinnittyäkseen.
Aluksi laitan villat likoamaan etikka- tai sitruunahappoveteen. Mieluiten yön yli. Etikkaa lorautan sankoon n. desin ja sitruunahappoa käytän n. teelusikallisen sankoon.
Seuraavana päivänä teen väriliemet lasipurkkeihin ja laitan tässäkin vaiheessa hiukan etikkaa tai hyppysellisen sitruunahappoa väriseokseen. Sen jälkeen levitän ison jätesäkin keittiön pöydälle ja sen päälle muovikelmua. Käytän Ilona-muovikelmua, jonka kyljessä ei kyllä mainita "kestää kuumennusta", mutta se on toiminut tosi hyvin eikä se ole koskaan sulanut villoihin kiinni höyryttäessä. Kelmua tulee olla reilusti, jotta siihen on helppo kääriä villa höyrytystä varten.
Tämän jälkeen levitän n. 100g villaa muovikelmun päälle ja aloitan värjäämisen. Värjäyksessä käytän sekä apteekista saatavia lääkeruiskuja tai esim. vanhoja astianpesuaine pulloja tai muita pulloja, joissa on irroitettava korkki. Levitän värit villalle joko raitoina tai summitaisesti.
Edellisessä postauksessa olleet suomen lampaan villat värjäsin melko summittaisesti. Muistan lapsena maalanneeni vesiväreillä paperille niin että roiskin erivärisiä läiskiä sinne tänne ja sen jälkeen taitoin paperin. Värit sekoittuivat ja tekivät jänniä kuvioita paperiin.
Kun villassa on tarpeeksi väriä käärin muovikelmun rullalle ja teen siitä kiekon. Laitan kiekon kattilaan höyrytysritilän päälle. Isoon kattilaan mahtuu useampi kiekko. Laitan kattilan liedellä ja annan kiekkojen höyrystyä siellä kunnes kelmut ovat hiukan paisuneet. Kelmun paisuminen on merkki, että lämpö on päässyt villaan asti ja väri on kiinnittynyt.
Otan kattilan liedeltä ja odotan useamman tunnin tai mielellään seuraavaan päivään, että villat ovat rauhassa jäähtyneet. Tämän jälkeen huuhtelen ne yksi kerrallaan pelkällä kädenlämpöisellä vedellä. Jos väri on puretettu sitruunahapolla niin liotan villoja joka huuhtelukerralla, sillä sitruunahappo on vesiliukoinen ja ei ole hyvä jos sitä jää villoihin paljon. Huuhteluun tarvitaan useampia huuhtelukertoja, sillä veden tulee olla kirkasta ennenkuin villat voi ripustaa kuivumaan. Periaatteessa villat voisi lingota pesukoneessa, mutta en tee tätä joka kerta.
6 kommenttia:
Kiitos ohjeista! Minua on askarruttanut eniten tuo kelmussa höyryttäminen, tuntuu uskomattomalta ettei kelmu sula. Pakko kai se on uskoa :) Onkohan haittaa villoille jos höyrytän ilman kelmua?
Anni, luulen villojen huopuvan helpommin ilman kelmua. Jos teet erivärisiä villoja samalla kertaa voivat värit myös sekoittua, jos niitä ei ole kääritty kelmuun. Rohkeasti vain kokeilemaan! Ensimmäisella kerralla kannattaa kokeilla ehkä halvempaa villaa, jos pelkää homman menevän myttyyn.
Kiitos tästä. Voi olla että palaan kirjoitukseesi pariin vielä, kunhan muhittelen asiaa. Voi olla että alaa tehdä mieli kokeilla jotakin joskus.
Olipa mielenkiintoista! Minulla on reaktiivivärejä; niiden kanssa ilmeisesti touhutaan vähän eri lailla, jos haluaa villaa värjätä. Olen käyttänyt niitä toistaiseksi vain puuvillakankaisiin ja pellavakuituihin. Olen ihan "vihreä" vasta-alkaja kemiallisten värien parissa.
Hei!
Kiitos tästä ohjeesta, se oli hyvin valaiseva. Pitää joskus itsekin koittaa! Saanko vielä kysyä, miten saat villat värjäyksen jälkeen niin kauniille leteille? Onko sellainenkin neuvottu jossain?
En tiedä onko topsien letittämiselle ohjetta missään. Voit letittää ne niin, että taitat topsin kolmeen osaan. Tämän jälkeen aloitat letittämisen toisesta päästä. Se voi olla aluksi hankalaa, sillä loppupää saattaa helposti sotkeutua. Noita levyjä en ole edes yrittänyt letittää vaan kietaisin ne jonkinlaiselle myttyrälle.
Lähetä kommentti