Ollessani toipilaana viime viikolla innostuin maalailemaan villoja, koska kerrankin oli aikaa tehdä homma kaikessa rauhassa. Osa oli jo valmiiksi topsina ja osa oli itsekarstattuja suomenlampaan villalevyjä.
Päätin aloittaa topsien maalauksella. Liotin topseja yön ja seuraavana päivän levitin ne jätesäkin ja muovikelmun päälle ja maalailin. Lopuksi höyrytin topsit muovikelmujan sisässä kattilassa. Jännitin prosessia aluksi, sillä pelkäsin huovuttavani topsit. Onneksi pilasin vain huuhteluvaiheessa yhden Novitan villatopsin laittamalla liikaa astianpesuainetta huuhteluveteen ja ehkä liikuttamalla sitä hiukan liian kovaa.
Yhden topsin ( keskimmäinen topsi ylärivissä ) värjäsin kattilassa suoraan, laskemalla veden pH:ta ja lisämäällä värit yksi kerrallaan kattilaan.
Opin huuhteluvaiheesta muutakin. Kaksi topseista ( vasemman puoleiset ylä- ja alariviltä ) päästivät väriä huuhteluvaiheessa ja laskin veden pH:ta ja tämäkin itseasiassa sai villan hiukan huopumuaan. Onneksi sain topsit avattua kuivina. Toisaalta pienoisen huopumisen on voinut aiheuttaa sekin, että topsi oli BFL:ää (Blueface Leicester) ja olen aikaisemminkin onnistunut tällälailla huovuttamaan sitä pesuvaiheessa.
Vyyhtien villalaadut:
Ylärivi vasemmalta oikealle: BFl, Merino Superwash/Nylon ja Suffolk
Alarivi vasemmalta oikealle: BFL, Eiderwolle ja Corriedale.
Ihastuin tuohon Merino Superwash/Nyloniin, sillä pelkoa huopumisesta ei ole ja kuitu on ihana pehmeää, vaikka se on värjätty. Loput tulivat hiukan karheiksi värjäyksessä.
Seuraavaksi maalasin Dylonin kuumaväri napeilla karstamyllyllä itse karstattua suomenlampaan villaa. Näitä yritin käsitellä hyvin varovasti, sillä en ole aikaisemmin onnistunut värjäämään suomenlammasta ilman huopumista. Kaikki onnistuit oikein hyvin ja kun hiukan venyttelin kuituja niiden kuivumisen jälkeen niin ne tuntuivat mukavilta. Tässä vielä kuva niistä, vaikka noi värit ovat paljon ihanampia luonnossa.
4 kommenttia:
Hämmästyttävää touhua! Maalaat? Tulen seurailemaan mitä noista kehräät.
Vau, häkellyttävää! Tuo suomenlampaan villan värjäys voisi kiinnostaa...
Ihania värejä, etenkin tuo kattilassa värjätty! Olen lueskellut aiheesta ja aina tekee enemmän ja enemmän mieli itsekin alkaa kokeilemaan... Noista värjäämistäsi tulee varmasti upeita lankoja.
ei luoja miten kaunis tuo ylärivin keskimmäinen letti on!! <3
aivan käsittämättömän ihanat värit.
ite oon villoista värjänny vasta vaan novitan huopasta, oottamassa on bfl:lää sekotettuna tussah silkkiin, pitäis vaan uskaltaa nostaa kattila esille :)
Lähetä kommentti