lauantai 10. maaliskuuta 2007

Dylon-napeilla värjäys

Värjäsin tänään ensimmäistä kertaa villaa Dylon-kuumaväri napeilla. Kaadoin vettä melkein täyteen 2½ dl lasipurkkeihin. Lisäsin 1½rkl ruokasuolaa ja 2ml dylonväriä. Sekoitin hyvin. Olin tätä ennen levittänyt keittiönpöydälle ison jätesäkin, hesaria ja muovikelmua. Kelmun päälle levitin villan, jonka kostutin etikalla. Sanomalehteen tein pienet merkinnät kuinka suuret raidat haluan. Levitin värin yhden kerrallaan ja pidin hiukan taukoa joka värin välillä.


Ylläolevassa kuvassa olen värit levitänyt villalle. Rullasin tämän jälkeen levyn ja laitoin kattilaan höyrytysritilälle ja höyrytin sen. Annoin sen jäähtyä kunnolla ja sitten aukaisin sen. Koin pienen yllätyksen tässä vaiheessa, joka tulee joka värjärille eteen joskus. Levy oli hiukan huopunut. En kuitenkaan aio lannistua vaan lingottuani liiat vedet levystä revin levyn auki kahteen osaan. Aion huomenna levyn kuivuttua käyttää sen karstamyllyn läpi....
Seuraavassa kuvassa näkyy miltä se nyt näyttää. Värit ovat mielestäni ihan kivat. Hiukan jäi väriä käsiin sinisestä osuudesta revittyäni villaa, vaikka huuhteluvesi olikin kirkasta. Katsotaan minkälaista lankaa tästä tulee. Olen aikonut tehdä sukat tästä villasta... Voisin tehdä yksisäikeiset unisukat niin, että kehräisin sitä milloin mihinkin suuntaan. Näkisinköhän värikkäitä unia sen jälkeen? Jatkoa tälle projektille seuraa kun saan karstattua villat.



In English

DYEING WITH DYLON HOTDYES

I dyed with the Dylon hotdyes. I used these dyes just like acid dyes. I used salt and vinegar as mordants and after applying the colour I steamed the wool. The rinsing water was clear. When I drafted it my hands turned light blue. I drumcarded the wool after drying because it had been felted a little. So I lost the stripe effect of the fiber.
I spun it with my spinningwheel and I tried to spin S- and Z-twisted yarn to the same bobbin. It wasn't easy but still I managed. I knit the socks direct from the bobbin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Manteli ja neiti TÄTTÄHÄÄRÄ kiittävät messuseurasta. Vielä kysyisin kun kurkkasin kuviasi, että miten saat sananjaloilla värjätessäsi kiinnitettyä värin ja paljonko tarvitaan vaikka 100grammaan kasveja...? En oo ikinä värjännyt!

Rina kirjoitti...

Kiitoksia myös Mantelille ja neiti Tättähäärälle messuseurasta!
Teen ihan erillisen postauksen tuosta kasvivärjäyksestä. Se ei ihan aukea muutamalla lauseella...