perjantai 24. heinäkuuta 2009

Täti Vihreä

Olen viime aikoina yrittänyt laajentaa värikarttaani, sillä olen aina rakastanut sinistä ja hyvin paljon käyttänyt myös sinistä vaatteissa. Tällä hetkellä sekä vihreä että ruskan värit ja violetti ovat hyvin in.

Siivotessani kaappeja kesälomalla löysin sinisiä asusteita, jotka päätin sitten värjätä hiukan paremman värisiksi. Sinisestähän saa vihreää keltaisen avulla ja kasvivärjäyksessä saa hyvin paljon keltaisia sävyjä aikaiseksi. Päätinpä sitten heittää yhdet sormikkaat ja baskerin väripataan ja niistä tuli oikein hauskat.

Kaapista löytyy myös muita värjäykseen joutuvia asusteita, mutta ne ovat vielä odottamassa omaa pataansa.

Alla olevassa kuvassa on myös värjättyjä vyyhtejä baskerin ja sormikkaan lisäksi. Kokeilin ensimmäisen kerran raparperia puretusaineena ja se antaa kivoja lisäsävyjä lankoihin.


Baskeri oli alkuperäisesti sinistä Smart-lankaa ja vihreä sävy on saatu värjäämällä baskeri kanervalla.

Sormikkaat olivat alkuperäisesti taivaansinistä Nalle-lankaa ja vihreä sävy on saatu värjäämällä pihlajan lehdillä.

Vyyhdit vasemmalta oikealle. Kaikki ovat 100% villaa

Morsinko + kanervan 3 jälkiväri ( aluna ja viinikivi puretus ) l.valk.

Kanerva + raparperi puretus, v. harmaa lanka

Pihlajan lehdet ( aluna ja viinikivipuretus ) v.harmaa

1 kommentti:

Leena kirjoitti...

Jännä juttu tuo sinun pihlajan lehdillä värjätty lanka. Minä olen saanut samoilla puretuksilla pihlajan lehdillä suunnilleen sellaista keltaista kuin tuo kanervalankasi.