torstai 3. heinäkuuta 2008

Krappia ja katekua

Lupasin edellisessä postauksessa näyttä teille kuvia krapilla ja katekulla värjätyistä langoista.

Alla olevassa kuvassa on krapilla kylmävärjäyksellä värjättyjä lankoja. Oikealta ensimmäiset kolme vyyhtiä olivat ensin liemessä ja kaksi vasemman puoleista vyyhtiä ovat ns. ensimmäisen jälkivärjäyksen tuloksia. Värit ovat mielestäni ihanan hehkeät. Kaikki langat ovat 100% villaa. Puretuksena on käytetty alunaa ja viinikiveä. Keskimmäisessä vyyhdissä oli hämäräperäinen harmaan liilahtava pohja, joka oli kai tullut aronian marjoista tai alkannasta.

Kylmävärjäys tapahtui seuraavanlaisesti. Liotin krapen juuren palasia vedessä parisen viikkoa. Liemi tietenkin ehti homehtua, mutta ei kun homeet pois päältä. Kaadoin krapit sankoon ja niin kuumaa vettä päälle kuin hanasta tulee ja esipuretetut langat joukkoon. Ensimmäisen erän annoin olla liemessä reilun vuorokauden ja sen jälkeen huuhtelin. Toisen erän annoin liemessä reilu pari vuorokautta ja sen jälkeen huuhtelin. Juuren palat on edelleenkin liemessä. Mielenkiintoista sikäli, että hometta ei muodostunut värjäyksen aikana liemen pintaan. Säästän liemen ja kuumennan sen kun ehdin ja katsin mitä väriä sitten saan aikaiseksi.


In English:

These yarns below are dyed with madder. I used the cold dyeing method.


Seuraavassa kuvassa on katekulla värjätyt langat. Materiaalina on näissäkin langoissa 100% villa. Ensimmäinen vyyhti on kylmävärjäyksen tulos ja kolme muuta vyyhtiä kuumavärjäyksen tulos. Luin tänään, että katekulla ei saa kylmävärjäyksessä niin kestäviä tuloksia kuin kuumavärjäyksellä. Jonkinlaista valonkestävyyttä värissä kuitenkin ainakin on, sillä vyyhti kuivui auringossa. En tiedä kuinka se pesussa sitten käyttäyy. Huuhtelin toki vyyhdin kunnolla ja viimeiseen huuhteluveten lisäsin etikkaa.

Kuumavärjäysen suoritin täysin perinteisin metodein. Ainoastaan heitin langat muutamaa tuntia ennen kuumennusta liemeen, mutta tällä tuskin on oleellista merkitystä värjäystulokseen.

In English:

These yarns are dyed with Katechu. The yellow skein is dyed using the cold dyeing method and the brown ones are dyed with the hot dyeing method. The yarns are 100% wool.

1 kommentti:

Leena kirjoitti...

Tosi hienoja värejä olet saanut, tuo kateku on minulle uusi ja kun sitten luin siitä, niin sen pitäisi olla aika kestävä ja hyvä väri. Täytyisi itsekin kokeilla:)