perjantai 6. kesäkuuta 2008

Homeinen krappiliemi ja muita värjäyksiä

Pääsinpä viime sunnuntaina taas väripadan ääreen. Vuorossa oli viime vuonna kylmävärjäyksessä käytetty krappiliemi, joka oli jäänyt lojumaan talveksi parvekkeelle. Kerros hometta oli päällä ja väri samea. Minulla ei ollut suuria odotuksia liemen suhteen. Kaavittuani homeen pois, siivilöin liemen ja keitin liemen uudestaan. Kun liemi oli lämmennyt heitin sekaan n. 50g v. harmaata ja 50 g l. valkoista Virtain Villan lankaa. Vyyhdit ovat kuvassa vasemmalla. Väristä tuli voimakkaampi kuin ajattelin, sillä heitettyäni vyyhdit pataan en pitänyt kattilaa liedellä enää kovin kauan. Annoin lankojen olla liemessä noin pari tuntia, jonka jälkeen huuhtelin vyyhdit.
Homehtuneessa liemessä olleet krapin palat laitoin uudestaan veteen ja keitin vielä kaksi kertaa eri vedessä. Ajatuksena oli, että irrottaisin kaiken värin krapeista ja yhdistäisin liemet. Vedessä väri olikin kovin voimakas, mutta se tuntui tarttuvat paljon myös kattilan reunoille. Laitoin liemeen noin. 100g lankaa. Toinen oli 100% virolaista villa lankaa ja toinen oli 80% villaa ja 20% nylonia. Vyyhdit ovat kuvassa oikealla.



Seuraavaksi laitoin pataan viime vuonna kuivatetut Kanadanpiiskun kukinnot. Niitä keitin n. tunnin, siivilöin ja laitoin langat sinne. Langat olivat viime vuonna morsingon jälkiliemessä olleita, mutta eivät oikein saaneet mitään jännnää väriä aikaiseksi. Ensimmäinen vyyhti ( oikealla ) imaisi kaiken keltaisen ja muista tuli lähinnä likaisen värisiä ( kolme vyyhti kirkkaan keltaisesta vasemmalle ). Nuo vyyhdit taitavat lentää takaisin pataan jossain vaiheessa...

Tämän jälkeen pääsivät pataan pari vuotta sitten kerätyt siankärsämöt. Keitin niitä tunnin ja annoin liemen jäähtyä ja siivilöin. En ehtinyt lämmittää lientä enää sen jälkeen kun olin vyyhdin laittanut liemeen, sillä kaasu loppui kun olin keitellyt viime vuonna kuivattuja pelargonin kukkaisia. Annoin vyyhdin olla siankärsämö liemessä n. tunnin ja sen jälkeen otin sen pois. Vyyhti on vasemman puolimmainen ja väri on vielä kirkkaampi luonnossa. Oikein sellainen tipun keltainen. Pelargoni liemen toin sangossa kotiin ja lämmitin sen vielä kotona. Lankaan tuli tuollainen perusbeige väri.


Seuraavaksi toivoisin pääseväni värjäämään lupiineilla ja sananjaloilla. Sananjalat ovat sellainen joka kesän juttu... Kävin viime viikolla Tallinnassa ja käteen jäi kaksi iso vyyhtiä liuvärjättyä lankaa. Sävyt vyyhdissä ovat valkoinen, v. harmaa ja beige. Ajattelin nekin värjätä kasveilla... Tyhjensin myös äitini lankavarastot ja sieltä löytyi jänniä tekokuitu / luonnonkuitu sekoitelankoja mm. Novitan Kid Mohairia. Katsotaan mitä niistä tulee, sillä nekin pääsevät väripataan tänä kesänä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoisia keltaisia! Onko siankärsämökeltainen koko kasvista vai kukinnosta?

Pia Nore kirjoitti...

Juuri samaa olin kyselemässä kuin Ultsi...

Minä kokeilin viimeksi keinokuitulankoja, siis kokonaan akryyliä, eikä väri tarttunut. Voi tietty riippua värikasvistakin, mutta tuntuu että keinokuituihin ei mikään tartu. En ole kylläkään kokeillut sekoitelankoja (jos ei 7 veikkaa ym. lasketa), odotan siis mielenkiinnolla mitä saat aikaan!

Ihana tuo tipunkeltainen väri!

Rina kirjoitti...

Joo, siankärsämö on koko kasvista. Kasvit oli tosiaankin kerätty jo noin parisen vuotta sitten. Eikä niitä ollut kovinkaan paljon.
Mielenkiintoista, että väri ei tarttunut akryylilankaan. Olen muutamista värjäyskirjoista lukenut, että tekokuituja kannattaa myös kokeilla, kuten myös nappien värjäystä. Omissa langoissani on kyllä mukana jonkin verran villaa. Kerron sitten miten kävi...

Rina kirjoitti...

Sen verran tuosta krapista, että tuo toinen vyyhti vasemmalta oli purettamaton...