lauantai 20. helmikuuta 2010

Erilaista värjäystä

Sain parisen kuukautta sitten kainon pyynnön mieheltäni, että kokeilisin värjätä radio-ohjattavan auton vanteita. Mieheni oli lukenut, että niitä voisi värjäillä esim. Dylonin napeilla tai Nitorin väreillä. Aluksi olin hiukan ihmeissäni asiasta, mutta lupaudun kuitenkin harkitsemaan sitä. Ainahan tällainen uusi kokeilu kiehtoo. Epäilin värjäyksen onnistumista, sillä luulin vanteiden olevan jotain muovia, jota olisi hankala värjätä. Epäilykseni osoittautuivatkin vääriksi, sillä renkaat ovat nylonia eli "naisten sukkahousua". Naisten sukkahousuthan tunnetusti värjäytyvät erittäin hyvin.

Värjäysprosessi oli helppo. Laitoin kylmän veden, sitruunahappoa, värin ja vanteet kattilaan. Keitin niitä n. ½ tuntia ja annoin jäähtyä seuraavaan päivään.

Värjäsin myös Emotuotannon nestemäisillä tekstiiliväreillä. Vanteista piti tulla vihreät, mutta niistä tulikin hyvin tummat violetit. Ne eivät oikein onnistuneet. Koomisinta oli, että laitoin liemeen vanteiden poisoton jälkeen 100g merinoa ja annoin liota useamman päivän. Liemi oli kaunista petroolia, mutta villasta tuli violettia. Valitettavasti tästä ei ole kuvaa.

Tässä vielä hiukan kuvia aiheesta.



Näillä välineillä päästiin alkuun. Sitruunahapon sijasta voisi siis käyttää myös etikkaa.



Nitorilla värjätty, Nämä on tosi kauniit luonnossa. Värjäykseen käytettiin koko pussi.



Renkaat paikoilaan. Olivat kuulemma muut radalla ihastelleet noita. :)



Sinisellä Nitorilla värjätty. Pussista käytetty n. puolet.

2 kommenttia:

kirsi kirjoitti...

Aika huisia värjäystä :) Tähän mennessä jännittävintä mitä olin nähnyt, on ollut kengät, tosin niissäkin tekstiiliä. Mutta tosiaan miksei nylon värjäytyisi tuossakin muodossa.

pirle kirjoitti...

Ihmeellistä!