lauantai 2. tammikuuta 2010

Neulomuksia viime vuodelta

Hyvää Uutta Vuotta 2010! Ihanaa kun on kirpeä pakkanen ulkona, niin ei haittaa yhtään sisällä neulominen.

Joulukuussa neuloin tosi paljon, sillä tein ennätysmäärän joululahjoja ehdin vielä siinä sivussa jotain pientä itsellenikin aloittaa. Lähinnä tehtailin huiveja ja esim. sheltand trianglen ohjeen osaan melkein ulkoa. Kaikista ei ole kuvaa, sillä unohdin osan tuotoksista kuvata.

Tässä kuvia niistä, jotka muistin kuvata.

Koppis, ohje löytyy täältä. Lankana on Zauberball Crazy ja huiviin meni 100g lankaa.





Shetland triangle (Evelyn A. Clarkin, Wrap Style, Interweave Press ), lanka Kamena. Olen hiukan muokannut kuvan värejä, jotta sain langan alkuperäisen värin enemmän esille.



Baktus, itsekehrätty lanka (merino-bambu-raakasilkki)





Pitsibaktus
, lankana Sandnes Garn Mini Palett, joka ei mielestäni ollut kovin ihana neulottava, sillä lanka oli liian höttöä ja yksisäikeistä.



Ihan pelkkiä huiveja en sentään tehnyt. Nämä on Wanidat Cookie A:n kirjasta Sock Innovation. Malli oli tosi ihana ja nopea neuloa. Lankana on Opalin sukkalanka.



Osallistuin ensimmäistä kertaa Ravelryn suomalaisten jouluvaihtoon. Sain pakettini Päivikiltä. Lanka on Casbahia ja niin ihanan pehmeää. Se on jo keritty ja teen siitä varmaan jonkinlaisen kaulurin tai huivin.

3 kommenttia:

pirle kirjoitti...

Mukavia neulomuksia. Minullakin on pitsibaktus menossa, joululahjaksi saadusta Regia Hand-dye Effectistä; se tuntuu ihan leppoisalta neulottavalta.
Hyvää alkanutta vuotta lankojen ja kehruiden parissa!

Anonyymi kirjoitti...

tervehdys kahelivaihtoparisi ilmoittautuu ja kyselee vähän lisätietoa : varpaan pituus on selvillä mutta mikähän mahtaa olla loput jalan pituudesta?

Rina kirjoitti...

Kiitos kysymästä. :) Jalkani koko on 37-38. En ole kovin leveä jalkainen.