perjantai 13. heinäkuuta 2007

Vuoden 2007 värjäyskausi on alkanut täällä!

Pääsin vasta viime viikonloppuna värjäämään ensimmäisen kerran kunnolla tänä kesänä. Juhannuksena olin ehtinyt laittaa likoamaan sipunlinkuoria, samettikukkia, lehmuksen kuoria ja kuusen käpyjä. Tajusin vasta sipulinkuorien veteen laiton jälkeen, että kaasu onkin kaasupullosta loppu. Viime viikolla sain sitten kaasupullon vaihdettua...

Tässä on kuva värjäyspaikastani.

systeemi

Lauantaina kun pääsin värjäyksen pariin niin sipulinkuorien päällä oli homekerros, joka oli helppo kuoria pois. Nyt tulee hauska juttu! Otin seuraavaksi kannen pois samettiruusujen päältä ja mieheni, joka oli vieressäni uteliaana päästi hörönaurun. Muutaman siemen oli itänyt ja sirkkalehdet puskivat liemestä. Tässä on kuva siitä. Enpä olisi tätäkään uskonut että värjäysliemet itävät... Alla kuva näistä pikkutaimista... Ei ole kovin herkullisen näköistä muuten ja hajukin oli melko "fresh".

samettiruusuitavat

Tässä on sitten värjäystulokset. Molemmat villaerät oli värjätty sananjalalla ja väri oli hyvin haaleankeltainen. Pikkuvyyhdit laitoin jälkiliemeen ja lämmitin liemen ja jätin langat muutamaksi vuorokaudeksi sinne likoamaan. Väreistä ei kuitenkaan tullut kovin voimakkaita...

sipuli
Lisää värjäystä on tulossa viikonloppuna. Huomenna vien värjäyskeittiöni äitini pihalle ja aion keittää puna-apila liemen. Laitoin ne eilen likoamaan sankoon ja toivon saavani jotain kaunista keltaista, jonka värjään vielä morsingolla päälle. Haaveena olisi saada ihania vihreitä sävyjä... Sunnuntaina olisi aikomus värjätä myös punaisella käenkaalilla ja pujolla. Odotan suorastaan innolla, että pääsen taas patojen ja kattiloiden ääreen.
Tilasin Amazonilta saksankielisen kasvivärjäyskirjan. Se on ilmestynyt viime vuonna ja siinä mahtaa olla mielenkiintoisia juttuja. Voikun se odottaisi minua kun pääsen tänään kotiin...

3 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Minkä nimisen kirjan olet tilannut ja oliko se hyvä? Kaikki uudet kirjat ovat niin kiinnostavia, vaikka itse en saksaa oikein hyvin osaa:(
Oletko muuten huomannut, että Natural Dyes-keskustelupalstalla on juuri ollut puhetta fermentoimisesta ja miten se parantaisi sekä lopputulosta että myös valonkestoja, just tuota, mitä olet nyt tehnyt:)

Rina kirjoitti...

Kirja ei valitettavasti ole tullut. Nimi on "nNaturfarben auf Wolle und Seide – Färben ohne giftige Zusätze" ja kirjailija on Dorothea Fischer.
Tuo fermentointi/ käyminen on jännä juttu. Laitoin puna-apilat likoamaan viime torstaina ja keitin liemen launataina ja eilen keskiviikkona värjäsin sillä. Liemi oli tosi hailun näköinen ja ajattelin, että ei tuosta mitään tule. Ystäväni L. valkoiset vyyhdit saivat yllättävän voimakkaan värin.
Päätimme testailla ystäväni kanssa tätä käymisasiaa hiukan lisää. Laitoimme kahteen ämpäriin suopursuja ja lämmintä vettä. Toiseen ämpäriin lisäsimme myös 2 rkl sokeria, jotta käyminen lähtee käyntiin nopaemmin. Liotamme niitä useamman viikon ja katsotaan mitä tulee. Ajattelin, että tätä voisi testailla vielä lisää muilla kasveilla. Koska olen huomannut, että jos liemet käy niin väri on voimakkaampi.

Pia kirjoitti...

Kiinnostavaa seurata kokeiluasi. Kerrothan mahdollisista tuloksista blogissasi.