Olen ehtinyt kokeilemaan tässä kevään aikana myös kuitusekoituksia.
Ostin Juulilta merinoa, maissikuitua ja sarisilkin jämiä. Aikani pähkäiltyä päätin karstailla ne yhteen niin, että kuidut eivät pääse sekoittumaan kunnolla.
Tässä kuva karstatuista lepereistä.
Kehräsin ne rukilla ohueksi langaksi. Kehruuvaiheessa en vielä ollut varma miten langan kertaan. Olin kerran löytänyt läheisestä kierrätyskeksuksesta outoa nypyläistä sinistä lankaa ja sain päähäni kerrata sen yhteen tämän maissi-merino-sarisilkkilangan kanssa. Tämännäköistä siitä tuli.
Lanka ei ole yhtään hulumman näköistä. Kehruuvaiheessa huomasin, että maissi ja merino olisi ehkä pitänyt paremmin karstata yhteen. Maissi on jäykkä ja kiiltävä kuitu kun taas merino on taipuisampi. Merino tarvitsi vähemmän kierrettä pysyäkseen koossa ja maissi taas paljon enemmän. Tämä kierteen määrän vaihtelu aiheutti hiukan hankaluuksia kehruussa. Kehräsinkin pääasiassa langan maissin vaatimusten mukaan.
keskiviikko 30. toukokuuta 2007
Ronaldsay lampaanvilla
Tilasin mm. Ronaldsayn lampaan villaa Scottish Fibresista viime elokuussa. Nyt kevään aikana olen saanut ne kehrättyä langaksi. Aikomus olisi tehdä niistä kirjoneulelapaset tai ehkä pikemminkin jonkinlaiset raitalapaset.
Ronaldsayn lammas asuu samannimisellä saarella Skotlannin pohjoisosassa. Rotua ei kasvateta tiettävästi muualla. Erikoista lampaassa on se, että se elää suurimman osan vuodesta syömällä rannoilta merilevää. Sanotaankin tämän merilevän aiheuttavan, että villa on erittäin hyvälaatuista. Kyseinen rotu esiteltiin Spin Offin numerossa kesä 2006.
Villaa oli suorastaan miellyttävä kehrätä. Se on jotenkin uskomattoman pehmeää. Kuidun tekee mielenkiintoiseksi se, että siinä on pienen pieniä palleroita ja hiukan pidempiä karvoja joukossa. Kummatkaan eivät vaikeuta kehräystä. Langasta tulee hiukan tweedimäistä.
Alla on kuva villakeristä ja valmiista lankavyyhdeistä.

maanantai 28. toukokuuta 2007
Sukkia
Viime aikoina olen tehnyt kaikenlaista pientä. Tänne en vain ole ehtinyt aikansaannoksistani kirjoitella.
Allaolevat ovat toiset varvasvälisukkapareista, jotka tein muutama viikko sitten. Mieheni innostui heti kun kuuli, että aion tehdä itselleni varvasvälisukat. Hän pyysi itselleen samanlaisia. Onneksi löysin Hakaniemen hallin Vihreästä Vyyhdistä OnLinien bambusukkalankaa edullisesti ja vielä sopivan värisiä. Saan itselleni 100g kerästä kaksi paria sukkia. Totuushan on, että sieltä tarttui enemmänkin sukkalanka keriä mukaan. Aikomuksena olisi tehdä vielä muutamat varrettomat sukat ja muutamat sellaiset hiukan paremmat villasukat. Olen muutamasta Interweave Knitsistä löytänyt aivan ihania malleja. Kunpa olisi vain enemmän aikaa tehdä käsitöitä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)